tiistai 30. joulukuuta 2014

Kiitos vuosi 2014. Opettelun vuosi!

Kiitos vuosi 2014. Olet ollut niin kovin opettavainen. Olet tuonut mukanasi suuria kasvun paikkoja. Olen joutunut kamppailemaan itseni ja sisäisen hyvinvointini kanssa.



Olen myös haastanut itseni äitinä ja puolisona. Olet opettanut minua olemaan läsnä, vaikka se ei aina ole ollutkaan helppoa kaiken kiireen keskellä.


Olet opettanut minua rakastamaan itseäni ja kunnioittamaan sitä kuka olen. Vaikka muut yrittävät nujertaa, olet muistuttanut että, kuuntele sydäntäsi ja ole oma itsesi. Se ei ole ollut helppoa, mutta olen jo hiukan ymmärtänyt mitä tarkoitat.



Vuoteen 2014 on myös mahtunut paljon iloa. Toinen vuosi on alkanut uudessa Unelma talossa, maaseudun syleilyssä. Olet tuonut mukanasi uusia ajatuksia ja unelmia paikan suhteen. Olet tuonut eteeni ihmisiä, jotka ovat luoneet minuun uskoa toteuttaa unelmiani.



Ensi vuodeksi toivon ripauksen lisää rohkeutta, hyppysellisen onnea ja ison kauhallisen rakkautta.



Kiitos näistä tärkeistä opeista. Harjoitukset jatkuvat!

<3 Amppu


lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulun viettoa.

Ihanan pitkä joululoma puolessa välissä.
Jouluaattona tupa oli täynä perheestä ja lemmikeistä. Pöytä notkui jouluherkuista. Tunnelma oli rauhallinen ja aika kului kun siivillä.

Joulupukkikin kävi pienellä vierailulla.

Pari päivää huilitaan vielä ja ruvetaan palailemaan arkeen.<3









Rauhallista joulun aikaa. 
<3 Amppu










tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulu rauhaa.


Tulin toivottelemaan lukioilleni Rauhallista joulua!



Meillä joulua vietetään isolla porukalla. Kokoonnumme perinteisesti Isoäidillemme aamu brunssille. Pöytä notkuu herkkuja, olo on kun hotelliaamiaisella. :)

Sen jälkeen suunttaamme äidin, sisarusten ja heidän perheineen meille viettämään joulua vilkkaasta ruuaan laitosta ja ruokailusta flegmaattiseen lahjojen availuun ja löhöämiseen.



Jospa tänä vuonna pääsisimme joulukirkkoonkin. Sipoon Uudessa kirkossa olisi mahtavaa päästä kokemaan joulurauha.

Ihanaa ja rauhallista joulua!

<3 Amppu












perjantai 19. joulukuuta 2014

Pipariperjantai

Joululoman alkamisen kunniaksi leivottiin tänään mini piparitaloja.


Tuli ehkä maisteltua vähän koristeita...



Jouluun on 5 päivää. Huomenna pääsen nauttimaan muksun joulujuhlista. JouluSiivous on vielä tekemättä ja lahjat pakkaamatta, mutta hyvinhän sitä vielä ehtii...

Mukavia ja tunnelmallisia hetkiä. Muistakaa ottaa välillä myös rauhallisesti, nauttikaa joulun tunnelmasta.<3

Amppu


perjantai 5. joulukuuta 2014

Piparilinna

Moikka.

Tämän vuoden piparitalon totutusta suunniteltiin ajoissa, koska viime vuoden kiireessä tehtiin mini maailma. Ei niin onnistunut toteutus.



Arkitehtina toimi Janne, joka haki tyylisuuntauksen, tähän wanhaa aikaa huokuvaan linnaan, viime kesän Haapsalun matkalta. Linna edustaakin 1500-luvun loppu puolen aikakautta. :)


Maalarimestari Amppu taas haki jotain paljon modernimpaa. Idea jäälinnasta syntyi Disneyn Frozen elokuvasta. Koska koristelu vaiheen alussa huomattiin että karkit olivat unohtuneet ostaa ja kaupat olivat lauantaina klo 9 illalla menneet kiinni, koristelu päätettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti suorittaa ilman namuja. 




Linnan torneihin kasattiin lumipallonameja jälkikäteen, legoukkojen lumisotaa varten.

Viime vuosien pipari luomuksia pääset katselemaan tästä.

Netti on tulvillaan ihania ja herkullisia piparitaloja, nyt vaan suunnittelemaan omaa.

<3 Amppu



maanantai 24. marraskuuta 2014

Ekologista energiaa.

Ulkona on -22 astetta, edelleen mennään melkein pelkällä puulämmityksellä. Yhden sähköpatterin isäntä napsautti päälle eilen illalla tupaan. Tuvassa silti 18 astetta lämmintä. Villasukat ja tossut ovat tarpeen, mutta silti sisällä tarkenee...:)

Vanhan talon puuhellat ovat upeita. Koko syksy ollaan lämmitetty taloa pelkällä puulla. Tuvan, Maxin ja vierashuoneen tulisijat ovat olleet kovassa käytössä. Nyt kylmemmillä olemme myös ruvenneet lämmittämään salia ja välillä myös yläkertaa. Yläkerta lämpiää vielä hyvin ilmalämpöpumpulla.


Tuvan leivinuuni- hella kivimöykky. 


Leivinuunia lämmitetään kun halutaan pitkäaikaista lämpöä tupaan.

Lisäksi talossa on vielä puilla lämmitettävä sauna yläkerrassa. Talossa on noin 300m2, joka lämpiää 7 takalla. Kolme takoista on varaavia.

Puuta tietenkin kuluu paljon, tällä hetkellä sitä ei onneksi ole tarvinnut ostaa. Vaan lämmitämme purkupuulla. Lämpöarvo ei ole kaikkein parhain, mutta silti talo on pysynyt lämpimänä eikä ole tarvinnut palella.:)


Vierashuoneen varaavatakka


Salin kaakeliuuni. Huomaa erikoiset jalat.


Maxin huoneen varaava pönttöuuni.

Ja mikä tässä ekologisessa lämmityksessä on kaikkein parasta puun roudauksesta johtuvan kasvavan kunnon lisäksi on että, sähkölaskut tippuvat tippumistaan. Joulukuun sähkölasku verrattuna edellis vuoden joulukuuhun on -2000 kW, joka tekee rahassa noin 300€. Jihuu!

Lämmintä maanantai aamua.
<3 Amppu








Pikkuvessan kierrätyskaappi

Moikka.

Tämä projekti on kauan odottanut loppusilausta ja asentamista. :)
Pieni vanha kaappi sai uuden elämän wc- kaappina. Kaappi ostettiin tänne muuttaessa tori.fistä ja kulunut ja ruosteveden tahrima lavuaari käytiin siskon kanssa hakemassa Lapinjärveltä asti.

Mutta niin se vanha nuortuu kun heihin käyttää vähän aikaa. Lavuaarin sain lähestulkoon tahrattomaksi hankaus ja -ihmesienen avulla. Kaappi maalattiin Uulan into maalilla. On muuten kiva maali käyttää, öljypohjainen maali mutta silti vesiliukoinen. 


Hana vaidetaan sopivampaan vanhan näköiseen kunhan löydetään sopiva. Ideoita mistä saisi, edullisesti?





<3 Amppu

torstai 13. marraskuuta 2014

Sipulit penkkiin, vielä ehtii.

Moikka.

Tämä syksy on ollut niin kovin lempeä ja lämmin, normaaliin syksyyn verrattuna.
Yhden satsin kevätsipuleita istuttettiin jo alku syksystä.




Mutta nyt kun Kukkatalosta sai kaikki sipulit -60%, oli pakko tarttua toimeen. Valoakin riitti vielä pari tuntia, joten nyt sipulit ovat valmiina puhkeemaan kukkaan kevätauringon paistaessa.
Valikoimassa oli todella monta kaunotarta, keväällä lisä materiaalia.



Pari hyasinttia ja valkosta kruukusta pääsi kokeiluun sisä viljelyyn, jospa kukkisivat jouluna.:)

Kiitos vinkistä Kanelia ja Kaardemummaa. ;)

<3 Amppu

lauantai 8. marraskuuta 2014

Jouluaskartelu alkakoon

Nyt on kuule niin että askartelu on vähän lähetenyt käsistä. Keskiviikon himmeli kurssin jälkeen todellinen askartelukärpänen puraisi...

Isäntä rupesi jo vähän hermostumaan, Kun olkkarin pöytä oli kolmatta päivää askartelutarvikkeissa. Joten piti sitten perustaa yläkertaan oma harrastepiste.:)


Pikku apulainenkin innostui virkkamaan ja silittelemään hamahelmi töitään. <3




Tähän mennessä on syntynyt pari kepparia, kolme himmeliä ja joulukalenteri.

Siis tämä himmelijuttu on aivan mahtavaa. Päivittelen kuvia valmiista töistä, kunhan maltan kuvailla niitä...


Tässä ensimmäinen himmeli.
Nyt täytyy vähän vielä jatkaa.:) pillejä on vielä vähän jäljellä. Pitäisi ehtiä käymään Järveenpäässä Taitaville askartelukaupassa, sieltä saa kuulema edullisesti olkia.

<3 Amppu




lauantai 18. lokakuuta 2014

Syksy

Rakastan kesää, sen lämpöä ja kasvua. Mutta en voi olla nauttimatta syksyn aurinkoisista ja kirpsakoista päivistä.❤️

Kuvakavalkaadi syksyisestä päivästä metsässä + kasvihuoneen uusi vankka lattia. Lattiassa käytetty navettaan kelpaamatonta vanhaa lankkua. Kasvihuoneessa se saa kierrätettynä vielä uuden elämän.

Nyt aamupalalle ja ylös, ulos ja hommiin!❤️

<3 Amppu