lauantai 27. helmikuuta 2016

Skafferi

Vihdoin se on valmis!!!!

Jo tänne muuttaessa haaveilin isosta Skafferiienistä eli ruokakomerosta. Tässäkin talossa sellainen on joskus ollut, niinkuin kaikissa vanhoissa taloissa. Itse epäilen että sellainen on ollut nykyisessä pikkuvessassa.




Jotenkin oltiin budjetoitu 700€ rakennuskustannuksiin, ja juuri sen takia projekti ei edennytkään suunnittelu vaiheesta pitemmälle. No päätin että nyt se komero rakennetaan! Navetan ylisiltä löytyikin suurin osa rakennustarvikkeista. Yläkerran kattopanelia oli jäänyt remontista yli juuri sopiva määrä. Runkopuuta oltiin jo ostettu valmiiksi, mutta osa siitä oli ehditty käyttää jononkin muuhun projektiin. Ovi oltiin ostettu Billnäsistä edellis- vai toissa kesän kesäloma reissulla. Ja hyllyt tehtiin yläkerran lattialankusta. Nuppi löytyi Memories -sisustuskaupasta Tuusulan Rantatieltä.

Uutena piti siis ostaa vähän lisää runkopuuta, siihen meni 60€. Listat oven ympärille ja katonrajaan maksoivat noin 90€, vinkkinä Malmin erikoishöyläämöstä löytyy iso valikoima vanhan-ajan listamalleja. Lisäksi palafondi katoon noin 50€, valittiin kulkutunnisteinen valaisin joka syttyy kun oven avaa. On todella kätevä käytössä. Niin ja tikkaat, niitä tarvitaan kun komeron korkeus on noin 2,80m. Mitäs muuta? Varmasti jotain pientä, mutta ei muistu juuri nyt mieleen... Eli kokonaiskustannus noin 250€, eli aika paljon vähemmän kun oltiin alun perin budjetoitu...

Panelit ovat valkolakattua mäntyä, hieman eri väristä kun muut seinät. Mutta mielestäni komero näyttää siltä kun se olisi ollut aina siinä. Ovikin piti alunperin rapsutella ja maalata, mutta paikalleen asentaessa se näytti juuri sopivalta tällaisenaan...


Suunnittelu vaiheessa surffailin ihania kuvia täydellisistä ruokakomeroista. Toki käytännössähän komeron sisus ei ole näin siisti kun kuvissa. Kaikki ruoka, yrtit, purkit ja purnukat pitää saada mahtumaan hyllyille. Joten meidän kaapissa näyttää tältä.





Hyllyjen kiinnitys tehtiin perinteisellä listat päihin kiinnityksellä.
Panelin naulattiin suoraan kiinni runkoon, eli ei ole mitään eristystä. Sisäpuolella näkyy runkopuut, ja ehkä joskus vielä saan aikaiseksi maalata sisäpuolen. Kyllä se kelpaa toistaiseksi tällaisena.



Unelmien täyttymys tämä Skafferi. Ja kyllä mahtuu tavaraa!!!
<3 Amppu


6 kommenttia:

  1. Ihana ruokakomero! Olisipa meilläkin tilaa tuollaiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yllättävän pieneen tilaan rakennettu, meillä oli ennen ruokakomeroa tossa paikalla semmonen vanha tuplaovien kaappi. Tuo kulmassa oleva ovi säästää tilaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Ovi ja karmi oli huippu löytö billnäsin rakennusapteekista, toki ovia saa esim tori.fi kin kautta, mutta sattu eteen kesälomareissulla.;) taulu on ihan ikeasta, mutta sopii mielestäni tyylillään vanhaan tupaan oikein hyvin.

      Poista
  3. Hieno! Meillä tulossa saman tyyppinen keittiöön. Paitsi aateltiin laittaa helmipontista sekä ovi että komeron seinä. Tulee vaan pienempi kun tilaa ei ole liikaa, mutta täyskorkea myös. Ruotsissa näitä näkyy enemmänkin, tuntuu että idea on uudelleen rantautumassa Suomeen. Ja hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Suomen-ruotsalaisilla näitä on myös näkynyt paljon, isoäitini vanhassa kodissa oli iso skafferi, missä tuoksu aina herkulliselle. :) Ja kyllä tietääkseni vanhoissa taloissa on ollut ruokakomero aina, niitä on vain tosin purettu pois mm. vessojen tieltä.
      Helmipaneli kuullostaa niin hyvältä, itsekkin olisin päätynyt johonkin vähän koristellumpaan, mutta kun käytettiin jo olemassa olevaa materiaalia niin päädyimme juuri tähän. :)

      Poista